|
X
X
•
Olemme itse esittäneet kaikki koiramme, paria poikkeusta lukuun
ottamatta.
•
Haluamme myös auttaa kasvattejamme näyttelyissä, jos vain apuamme tarvitaan. Mieluiten annamme vinkkejä siitä,
kuinka koira esitetään, mutta toki esitämme kasvattimme tarpeen tullen. Näyttelyistä saa vain enemmän
irti, kun itse touhuaa kehässä.
•
Vuonna 1998-99 esitimme Iitan veljeä, Ikimba Mambo Mingoa,
ja hän saikin nopeasti valionarvoon vaadittavat sertit. Kävimme
kahdesti myös Mambon kanssa Tallinnassa, Eestissä. Kiitokset Sandbackan perheelle
siitä, että luottivat uroksensa käsiimme !
•
Silloin tällöin olemme myös auttaneet ystäviämme kasvattajaryhmissä,
viime kesänä tein
ensiesiintymisen mm. kennel Mörrimöykyn bouvier kasvattajaryhmän kanssa.
Pasi on meistä kuitenkin se, joka on kehässä mielummin.
•
Pasi esitti viime vuonna myös dalmatiankoiraa nimeltä Kamilkan Väinämöinen (Taavi).
Taavi on ollut mukanamme jossain näyttelyissä mm. viime kesänä Kouvola-Heinola kierroksella.
• Tänä
vuonna olemme ajatelleet kiertää Euroopassa hieman enemmän ja
toivottavasti meillä on silloin mahdollisuus tavata ystäviämme, joita
asuu ympäri Eurooppaa.
X
 |
 |
| TULLNISSA
IITAN KANSSA 1999 |
KAJAANISSA
SIIRIN KANSSA 2001 |
|
©TexTerri |
|